Saturday, March 23, 2013

JH ja alkukertomukset



Tutkimme Raamattua rukoillen hyvää johdatusta ja Ihmeellisen Neuvonantajan läsnäoloa.

Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaassa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.

Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman* minun Isältäni, joka on taivaissa.

Sillä missä kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
Matteus 18:18-20

Tässä Herra Jeesus ei sulje pois Internettiä eikä suomi24 foorumiakaan.


Tutkittaessa Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa JH kirjoittamia jaksoa, esiin nousee neljä erityispiirrettä. Nämä luonnehtivat JH sanomaa Jumalasta ja Hänen luomastaan ihmiskunnasta ja profiloivat häntä erilleen muista Viiden Mooseksenkirjan kirjoittajista.

Katsomme vielä yhteenvedon tapaan näitä piirteitä JH kuvauksessa maailman luomisesta ennkuin pureudumme Tauluun XI.

Ne muut tutkimuksen löytämät Tooran kirjoittajat Jahvistin (J) lisäksi ovat siis Elohisti (E), Pappiskirja (P) ja Deutereomisti (D)

1. Ihmisen kaltainen Jumala (antropomorfinen)

JH kuvauksessa maailman luomisesta, suhteesta Moosekseen ja Siinain vaelluksen tapahtumista kohtaamme varsin tempperamenttisen ja arvaamattoman Jumalan, joka on monin tavoin ihmisen kaltainen (antropomorfinen).

- JH kertoo, että Edenin puutarhassa Jumala muovaa omin käsin savesta Adamin ja puhaltaa tämän sieraimiin elämän hengen. 1 Ms 2:7

- Edenin puutarhassa Jumala huolehtii Adamista, joka on yksinäinen puutarhuri, ja tekee tälle kumppanin. 1 Ms 2:18

- Jumala käyskentelee mielellään Edenin puutarhan iltapäivän leudossa tuulessa auringon laskiessa (Välimeren maiden ilmastoa) 1 Ms 3:8

- Jumala tekee eläinten nahoista Adamille ja Eevalle vaatteet ja pukee itse ne heidän ylleen 1 Ms 3:21
(tämä Raamatun kohta muuten puolustaa turkistarhausta ammattina)

2. Ihmisen ja maan läheinen suhde

JH korostaa toisin kuin muuta Pentateukin eli Viiden Mooseksenkirjan kirjoittajat ihmisen suhdetta maahan.

- Olennainen kohta tässä on, että ihminen (Adam) on maasta tehty (adamah):
Ja Herra Jumala teki ihmisen, tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraimiinsa elävän hengen: ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi. 1 Ms 2:7

- maa, josta ihminen on tehty, kasvaa kaikkea ihanaa:
Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämän puun keskelle Paradisia, niin myös hyvän ja pahan tiedon puun. 1 Ms 2:9

- Edenin puutarhassa ihminen on sopusoinnussa maan kanssa, viljelee maata ja varjelee Paratiisia:
Ja Herra Jumala otti ihmisen, ja pani Edenissä Paradisiin, viljelemään ja varjelemaan sitä. 1 Ms 2:15

- kun ihminen on Jumalalle tottelematon, suhde maahan turmeltuu:
Ja Adamille sanoi hän: ettäs kuulit emäntäs ääntä, ja söit puusta, josta minä kielsin sinua, sanoen: ei sinun pidä siitä syömän: kirottu olkoon maa sinun tähtes; surulla pitää sinun elättämän itses hänestä kaiken elinaikas.
Orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen kasvaman, ja sinun pitää maan ruohoja syömän. 1 Ms 3:17-18

- kuolemassa ihminen tulee maaksi jälleen;
Sinun otsas hiessä pitää sinun syömän leipää, siihen asti kuin sinä maaksi jällensä tulet, ettäs siitä otettu olet: sillä sinä olet maa, ja maaksi pitää sinun jällensä tuleman. 1 Ms 3:19

- Abelin veri "huutaa maasta" ja veljensä murhannut Kain on "kirottu maan päältä"
Ja hän sanoi: mitäs tehnyt olet? veljes veren ääni huutaa minun tyköni maasta.
Ja nyt kirottu ole sinä; (kirottu) maan päältä, joka avasi suunsa ottamaan veljes verta sinun kädestäs. 1 Ms 4:10-11

- Nooan kautta ihmisen suhde maahan korjaantuu
Lamek oli sadan ja kahden ajastajan yhdeksättäkymmentä vanha, ja siitti pojan. Ja kutsui hänen nimensä Noa, sanoen: tämä on lohduttava meitä meidän vaivassamme ja töissämme maan päällä, jonka Herra kironnut on. 1 Ms 5:28-29

- Ihmiset lisääntyvät ja tekevät ainoastaan pahaa, turmellen maan
Ja Jumala sanoi Noalle: kaiken lihan loppu on minun eteeni tullut: sillä maa on heistä täynnänsä väkivaltaa, ja katso, minä hukutan heitä ynnä maan kanssa. 1 Ms 6:13

- Jumala puhdistaa ihmisistä saastuneen maan
Ja minä, katso, minä annan tulla vedenpaisumisen maan päälle hukuttamaan kaikkea lihaa, jossa elävä henki on taivaan alla, ja kaikki, mitä maan päällä on, pitää hukkuman. 1 Ms 6:17

- Nooa ja perheensä pelastuvat arkissa, joka kelluu korkealla maan yläpuolella
Silloin tuli vedenpaisumus neljäkymmentä päivää maan päälle, ja vedet paisuivat, ja nostivat arkin ylös, ja veivät korkialle maasta. 1 Ms 7:17

- Maa pestään saastuneesta elämästä
Niin hukutettiin kaikki ne, kuin maan päällä olivat, ihmisestä niin karjaan asti, ja matoihin, ja taivaan lintuihin asti, kaikki hukutettiin maan päältä, ainoastansa Noa jäi, ja ne jotka hänen kanssansa olivat arkissa. Ja vedet seisoivat valtiasna maan päällä sata ja viisikymmentä päivää. 1 Ms 7:23-24

3. Jumalan ja ihmisen välisen suhteen etääntyminen

- Eedenin puutarhassa ihminen syö hyvän ja pahantiedon puusta ja tulee "kuin yksi meistä". Jotta tiedon saanut ihminen hän ei tulisi täysin Jumalan kaltaiseksi löytämällä kuolemattomuuden (Elämän puu), Jumala karkottaa hänet Paratiisista.
Ero on nyt siinä, että tie Paratiisiin on suljettu ja kerubi vartioi sitä "leimuava pyörivä" (heb) miekka kädessään.

Ja Herra Jumala sanoi: katso, Adam on ollut niin kuin yksi meistä, tietäen hyvän ja pahan; mutta nyt ettei hän ojentaisi kättänsä, ja ottaisi myös elämän puusta, söisi ja eläisi ijankaikkisesti:
Niin Herra Jumala johdatti hänen ulos Edenin Paradisista maata viljelemään, josta hän otettu oli. Ja ajoi Adamin ulos, ja pani idän puolelle Edenin Paradisia Kerubimin paljaalla, lyöväisellä miekalla elämän puun tietä vartioitsemaan.
1 Ms 3:22-24

- Jumalan pojat ihastuvat ihmisten tyttäriin. Tässä yhteydessä Jumalaan vaanii taas kuolemattomuuden vaara, ja Jumala säätää ihmiselle maksimi elinajan 120 vuotta.

(Juutalaiset toivottavat synttärisankarille ad mea ve esrim! suotakoon sinun elää 120 vuotiaaksi asti)

Ja tapahtui, koska ihmiset rupesivat lisääntymään maan päällä, ja siittivät tyttäriä; Niin Jumalan pojat näkivät ihmisten tyttäret kauniiksi, ja ottivat emänniksensä kaikesta kuin he valitsivat.

Silloin sanoi Herra: ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti, sillä hän on liha; sentähden olkoon hänelle aikaa, sata ja kaksikymmentä ajastaikaa.

Siihen aikaan olivat sankarit maan päällä: ja myös sitte, kuin Jumalan pojat makasivat ihmisten tytärten kanssa, ja he olivat siittäneet heille (lapsia): nämät olivat valtiaat, ne muinen kuuluisat miehet.
1 Ms 6:1-4

Baabelin torni on ihmisen yritys saavuttaa taivas, Jumala.

Ja sanoivat: käykäämme, rakentakaamme meillemme kaupunki ja torni, joka taivaasen ulottuisi, tehdäksemme meillemme nimeä; ettei meitä hajoitettaisi kaikkiin maihin. 1 Ms 11:4

Omasta asuinsijastaan taivaassa Jumala astuu alas katsomaan tornin rakentamista.

(Mesopotamian temppelitornit, ziqqurratit, ajateltiin portaiksi, joita myöten papit ja papittaret nousevat taivaan tuntumaan uhraamaan jumalille ja joita myöten jumalat laskeutuvat alas kaupunkiin).

Ihmisellä on mahdollisuus taivaaseen asti rakentaa torni, eikä mikään ole hänelle mahdotonta, koska kaikki ymmärtävät toisiaan ja puhuvat samaa kieltä.

Rajoittaakseen ihmisen kykyä tulla taivaan tuntumaan, Jumala sekottaa heidän kielensä.

(Apostolien teoissa sitten Pyhä Henki saa apostolit puhumaan kaikkia näitä hajaannuksen kieliä)

Silloin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmisten lapset rakensivat.
Ja Herra sanoi: katso, se on yhtäläinen kansa, ja yhtäläinen kieli on kaikkein heidän seassansa, ja he ovat ruvenneet tätä tekemään: ja nyt ei heitä taideta estettää mistään, kuin he ovat aikoneet tehdä.
Käykäämme, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä; niin ettei kenkään ymmärtäisi toisensa kieltä. 1 Ms 11:5-7

4. Ihmisen jatkuva turmeltuminen ja pahuus

Eedenin puutarha on hyvä, ihminen on siellä sopusoinnussa maan kanssa ja viljelee ja varjelee sitä.

Tottelemattomuus kuitenkin on Adamissa ja Eevassa, ja heidät karkoitetaan Paratiisista otsa hiessä viljelemään orjantappuroita kasvavaa maata.

Ihmisen pahuus yltyy ja käy sietämättömäksi, niin että Jumala katuu luoneensa ihmisen.

Jumala puhdistaa maan hukuttamalla veteen ei vain ihmiset vaan kaiken elämän vedenpaisumukseen.

JH ei kuitenkaan ajattele, että Nooan jälkeläiset olisivat olleet parempia ihmisiä.

Ihmisen pahuus jatkuu, mutta Jumala hyväksyy tilanteen ja lupaa, ettei kuitenkaan enää koskaan hukuta kaikkea elämää veteen.

Ja teen minun liittoni teidän kanssanne: ettei tästedes enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumisella: ja ei pidä tästedes enää vedenpaisumus tuleman maata turmelemaan. 1 Ms 9:11

Yhteenveto
JH kirjoituksessa on hänelle ominaisia painotuksia, joista edellä on kuvattu neljä piirrettä

- Jumala on ihmisen kaltainen (antropomorfinen)
- Ihmisen ja maan läheinen suhde
- Jumalan ja ihmisen suhde etääntyy, asetetaan rajoja
- Ihmissuvun jatkuva turmeltuminen ja pahuus, jonka Jumala sillä tavoin hyväksyy, että lupaa ettei vedenpaisumuksella enää toista kertaa tuhoa kaikkea elämää.

Samalla tavalla on tutkittu muitakin Pentateukin lähteitä, ja havaittu aivan toisenlaisia painotuksia teologiassa ja ihmiskuvassa (Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomisti)

Tässä ketjussa lyhyesti esitelty JH näkemysten analyysi perustuu Harvardin yliopiston Vanhan testamentin opettajan Michael J. Cooganin työhön.

Coogan luetaan USA:n johtavien Vanhan testamentin tutkijoiden joukkoon, mutta se ei saa estää meitä olemasta kriittisiä kaikkea hänenkin kirjoittamaansa kohtaan. Emme ole velassa kenellekään uskomaan vastaansanomatta, vaikka kyseessä olisi kuuluisan Harvardin professori!

Kuten apostoli neuvoo, pidetään se, mikä hyvä on, ja hylätään muu!

Ennenkaikkea, tutkikaamme Raamattua ja katsokaamme, onko asia niin.

Kiitos Herralle Hänen ihmeellisestä Sanastaan, joka on tullut lihaksi ja asuu meidän keskellämme

Ja meissä!
VASTAA
 
Kirja, jossa JH teologiaa selvitellään on Coogan, Michael D (2009). A Brief Introduction to the Old Testament. Oxford University Press.

Varoitan vielä meitä kaikkia, että Raamatun tieteellisen tutkimuksen parissa kiehuu ja kuohuu kuin pappilan apupapin padassa, eivätkä kaikki asiantuntijat ole suinkaan varmoja siitä, että JH on tutkimuksessa oikein määritelty.

Virsi 816

1. Luoja teidät loi,
teidät yhteen toi
rakentamaan elämäänne
valo toivon yllä päänne.
Kaiken perustus
Herran rakkaus.

2. Luottamuksesta
versoo voimia.
Mitä antaa elämänne,
jakakaa se keskenänne:
ilo, rohkeus,
kipu, uupumus.

3. Valo lankeaa,
katso: kukkii maa!
Missä äärtä, avaruutta,
siellä kasvaa aina uutta.
Olkaa hyvä maa,
kukkaan puhjetkaa!

4. Herran rakkaus,
Herran siunaus
saattaa teitä matkallenne.
Iloitkoon nyt sydämenne!
Katse nostakaa
kohti Jumalaa.

Niilo Rauhala 2001

No comments:

Post a Comment